“Jää tänne,
minun luo,
yksin et voi
mitään tietää,
etkä mitään
opi; mutta
lupaan minkä
pyydät, rikon
minkä vaadit,
itseni rikon
yhä uudestaan;
äläkä ikinä
unohda, että
meillä on
yhteinen
salaisuus, ja
sinä olet sen
vanki, rikotun
lupauksen,
jäätikön vanki,
sinä kuljet
tunturin harjaa,
tutkit karttaa,
väärin päin
luet minua,
samoat vikaan,
ota minut
mukaan, et
selviä muuten
mieleni
maisemassa
ei mikään pysy,
silloin meitä
on kaksi puroa,
jotka piirretään
vapaalla kädellä,
piirsin sinut,
piirsin itse
lapsen, mutta
mies lukitsi
käteni, mielen
liikkeen, teki
myös minusta
ihmisen, jätti
minut yksin,
piirsi kasvot,
hajosin kuin
pöly, odotan
häntä, minä
tiedän toki, hän
rakastaa minua
sellaisena, sinä
olet toteutumatta
jäänyt elämäni,
eikä sitä tiedä
kukaan muu;
en ikinä kuole,
olen vesi jossa
uit, ruohomaa,
haudassa lepäät,
olen oksisto
joka sinut kätkee,
liha jota syöt,
tuore leipä jota
leikkaat, hajoat
kuin pöly,
revitty rieska,
ilman minua,
kokoan sinut,
puhallan sinuun
hengen, ruumiissa
sinua kannan,
potkit, verta
käsissä, jää
sinne, täällä
on muitakin
kuin sinä;
olet pimeys,
leikit sillä, se
tuhoaa sinut;
voi sinua,
et voi jäädä,
mene jo, älä
katso taakse:
tämä tässä,
tämä malja,
tämä maa
on rutikuiva,
istu tähän
ja laula.”